Vikin Baari (Suomen vanhin Baari)
Vierumäki
Vikin baari on kyllä enemmänkin olutbaari mutta way.fi -on suuresti asiaa ensin puntaroituaan päättänyt lisätä tämän hyvinkin omin takaisen mutta rehdin juottolan ja jo varsin iäkkään sellaisen kohteekseen. Palvelu täällä on asiallista ja ystävällistä, kahvia ja muffinseja löytyy niitä tarvitseville. Samoin suolaisempaa pikapalaa on kuulemma tarjolla. Enemmän kuin kulinaristista hekumointia Vikin baarista löytyykin monenlaista meininkiä. Kuten ranta- tai ainakin santa- lentistä viikottain ja säiden salliessa. Karaokea Vikin baarissa saa harjoittaa ja siitä nauttia aina kunhan paikalla vaan on vähintäin viisi (5) laulajaa mutta ti. ja la. lauletaan saletisti. Karaokessa laitteisto on tätä päivää ja levyjä hankitaan jatkuvasti, nytkin jo n. 4000 biisiä löytyyeli jokaiselle varmaankin jotakin. Dart- kisat aina torstaisin. Betanque- pelaamiselle löytyy myös kenttä. Vikin baarissa ajoittain myös esiintyjiä, niin musisoinnin kuin muunkin lavataiteen saralla. Kuvissakin baarin omistajan eli Rolf Oran kanssa näkyvä pieni esiintymislava saa näinä päivinä myös tangon eli tanko- taitajillekin löytyy harrastuspaikka tästä originalista kuppilasta jota Rolf on nyt pyörittänyt liki 11 vuotta.
Osoite
Vierumäenraitti 346
19110
Vierumäki
Yhteystiedot
[javascript protected email address]
+358 40 754 94 23
080813
Kuva
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb