Jos on mahdollista että joskus jossain muussa kuin omassa kaupungissa syntyy uusi ravintola jonka antimet ovat niin loisteliaat ja onnistuneet että kuluttaja ja kyseiseen paikkaan muutaman kerran menneenä alkaa suunnitella jopa erillisiä herkuttelumatkoja tähän onnistuneen ravintolan ja täydellisen menun kaupunkiin niin paikassa täytyy olla jotain kokemisenarvoista. Way -testiryhmä on sellaiseksi ravintolaksi Vileen nimennyt ja on alkanut ajoittain jo harkita ko. ruokailumatkojen tekoa Mikkeliin. Vaikkapa tyyliin majoitus hotellista pe-la yöksi ja 2-3 ruokailua ravintola Vileessa muun hauskanpidon ja mukavan lomassa. Syötyämme Vileessä kaikkiaan noin 8-10kertaa vuoden 2011 aikana voimme sanoa että emme ole olleet kertakaan sitä mieltä, että syöty ruoka ei olisi huippumaukasta tässä Savon lähiruoka-taivaassa. Ruokaa joka on loihdittu lähellä tuotetuista korkeatasoisista raaka-aineista. Jos siis ruoassasi merkitsevät aromit, maku ja materialit eikä kilohinta, mene silloin Ravintola Vileen Mikkeliin. Vilee voi järjestää tilauksesta myös esim. perhejuhlia tai työpaikkatilaisuuksia. Myös caterinpalveluna tarjoilua erilaisiin tilaisuuksiin. Bistro Vilee sijaitsee nykyään vuonna 2015 vuonna 1893 rakennetussa vanhassa WPK:n talossa yhdessä Mikkelin teatterin kanssa. Teatterilla Bistro Vileessä on testaamassa käyty ja sama meno jatkuu eli ei voi muut akuin kehua tätä ruokaravintolaa. Ohessa kuvia vierailustamme.    
Aukioloajat
Ma11:00 - 18:00
Ti11:00 - 18:00
Ke11:00 - 22:00
To11:00 - 22:00
Pe11:00 - 22:00
La12:00 - 22:00
Su12:00 - 16:00
Osoite
Savilahdenkatu 11
50100
Mikkeli
Yhteystiedot

[javascript protected email address]
+358 15 210 663
011011
Kuva
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb