Buttenhoff ravintola & kahvila
Imatra
Perinteet, laatu, tasokkuus lienevät sanat jotka mielessä liikkuvat kun Buttenhoffista puhutaan. Yritystoiminta ja ravintola Buttenhoffin tarina saa alkunsa jo vuodesta 1947 josta saakka noin vuoteen 2008 asti Buttenhoffin pariskunta yritystään taitavine avustajineen pyöritti kunnes isäntäväen runsaiden ikävuosienkin takia homma ja sen jatkuminen päätettiin siirtää talossa jo oleville taitaville ja kantavile harteille. Buttenhoffissa ruoka on laadukasta ja varmasti ammattitaidolla valmistettua josta lienee osoituksena 9/2013 ravintolalle myönnetty Pihvinkääntäjien Chaines des Rotisseurs - merkki. Buttenhoffinravintolassa kuten myös Julia kahvilass puhutaan laajalti eri kieliä eli palvelua voi saada englannin, venäjän ja suomen lisäksi myös saksaksi, espanjaksi tai vaikkapa ranskaksi. Ruokaravintola sijaitsee toisessa kerroksessa jonne käynti suoraan kävelykadulta ja samasta ovesta josta voi kulkea katutason Buttenhoffin Julia kahvilaan. Juliassa reilusti myös ulkopöytiä kesäaikaan. Eli kyllä kyseessä lienee Imatran näyttävin kahvilaterassi, suosittelemme. Myös kahvilassa kaiken täysin itse tuotetun herkun palanpainikkeeiksi on valittavissa myös viiniä tai olutta. Kahvila & konditoria Julia vastaanottaa myös kakkutilauksia.
Aukioloajat
Ma11:00 - 21:30
Ti11:00 - 21:30
Ke11:00 - 21:30
To11:00 - 21:30
Pe11:00 - 21:30
La12:00 - 21:30
Osoite
Koskenparras 4
55100
Imatra
Yhteystiedot

[javascript protected email address]
+35854761433
120114
Kuva
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb